torstai 9. maaliskuuta 2017

Päivä joka puhkesi


Poimin valon nuput sieltä minne annoin itseni pudota
unohtamatta
rakastan muistot juurilleen
leuka mustelmilla, uhmakkaana
maailma niin avoinna
että rintaani vihloo ja sisintä pakottaa
Maailmani niin auki
että sinne mahtuu yhä toinen ihminen
täsmälleen yhtä yksin ja auki.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitän kommentista! On mukava kuulla jos onnistuu välillä kirjoittamaan jotain sellaista mistä joku toinenkin löytää samaistumispintaa :)

      Poista