tiistai 16. toukokuuta 2017

Säälittä sukupuuttoon


Yksilön suurin valaistuminen on ymmärrys siitä
ettei ole merkityksellinen organismi kuin itselleen.
Ihmissuvun tasainen tragedia on kaikki ne yksilöt
jotka kuvittelevat olevansa jotain itseään enemmän.



maanantai 15. toukokuuta 2017

Kädet ylös, henki tai housut


Ajatella
jos mitkään kuplat eivät särkyisikään -
 jäisi vain ikuisesti ne pikkumunat
jotka eivät koskaan oppisi lentämään.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Häpeän anatomia


Vältä kuin tautia
sitä sieluttomuuden kauhistusta
mikä ei sisällä mitään itsessään
vaan etsii aina syyllisetkin ulkopuoleltaan.


perjantai 5. toukokuuta 2017

Aika viiltää valona



Olen kiintynyt kaikkiin kasvoihisi
sormiesi palaviin pisaroihin

Luon seinillesi varjoteatterin,
tiedän itsepintaisen pimeäsi

Rakastan sinut verhojen välistä.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Hänen nimensä on Henkilö, RunoHenkilö


Rakas runotyttömme oli taas kerran löytänyt itsensä tilanteesta mihin hän ei ollut koskaan enää olettanut joutuvansa. Hän oli päättänyt aiemmin tehdä kaiken oikein, mutta oli päätynytkin puolivahingossa  tekemään kaiken väärin ja  hänen uskonsa onnellisiin loppuihin oli auttamattomasti murskattu kun kaikki viimeisetkin eläinperäiset vertauskuvat miehistä oli jälleen tuuletettu keväiselle taivaalle.
Aavistuksen ehkä yhä sydänsuruisena runokrookuksemme vaelteli metsässä halailemassa satunnaisia puita kuten hänellä aina oli tapana keväisin tehdä heräillessään pahimmasta pakkashorroksestaan.
Syvällä metsän siimeksessä runohilkkamme kohtasi suden, eikä mitä tahansa sutta vaan isohampaisen ja vihreän, perin ihmismäisen otuksen. Tuo susi tuijotti runotyttöä puun takaa, kuin häveten groteskia ulkomuotoaan ja kuiskasi tuskin kuuluvasti:
 "Runotyttönen, Runotyttönen, koipeni on jumissa täällä, tulisitko auttamaan...lupaan, etten pure laisinkaan."
Runotyttömme ei ollut ensimmäistä kertaa yksin sutta kyydissä synkässä metsässä ja tiesi tasan tarkkaan miten hävyttömiä petoeläimiä kuului käsitellä.
Hän karjaisi vähintäänkin pelottavasti, ehkä jopa allelaskevasti:
" Minuahan ei vieraat sudet metsässä runotytöttele, tiedäkin se, senkin julkea karvakasa!"
Sillä totisesti, runotyttömme oli jo Aikuinen Nainen, ja todisti sen usein kolmen promillen humalassa paikallisessa karaokebaarissa laulamalla sen myös ääneen, kovaa ja korskeasti.
Susi sävähti säikähdyksestä, ja olisi varmasti juossut henkensä edestä pakoon, mutta koska se todellakin oli jumissa, ei sen pakomatkasta tullut kuin pikkulintusen lailla värähtelevä pelokas haave.
Runotyttösemme (kertojalla on oikeus runotytötellä aivan kaikkia, myös herkkää runotyttöämme)
lähestyi sutta samalla liennyttäen äänensävyään huomatessaan suden käyvän liki harmaaksi pakokauhusta. Oikeastaan hänen alkoi käydä lähes surku harmaantuvaa sutta ja sen tärisevää olemusta. Runotyttösemme rauhoitteli hellästi petoa samalla tutkiskellen kiven alle nalkkiin jäänyttä käpälää.
Hätä ei onneksi ollut tämänkään näköinen, sillä oli helposti lähestyttävät ja ratkaistavat kasvot.
Runotyttö kaivoi käsilaukustaan pistolapion, mitä hän oli oppinut kantamaan mukanaan jouduttuaan hautamaan niin useita äkillisissä ja yllättävissä olosuhteissa menehtyneitä lemmikkieläimiään (joskus jopa kyseiseen metsään kesken juoksuleikkien). Runotyttöämme saattoikin oikeutetusti kutsua maailman ehkäpä surkeimmaksi eläintenpitäjäksi ja osittain siitä kumpusi hänen halunsa antaa kaikkien elikoiden juosta vapaina ja villeinä omissa habitaateissaan.
Suden vapauttamiseen hän suhtautui nyt palavalla kiihkolla ja intohimolla. Käyttäen lapiota vipuvartena hän vieritti suuren kiven syrjään tassun päältä ja julisti onnellisena vapauden ilosanomaa saadessaan suden irti. Susikin tuntui viimein vakuuttuneen siitä, että runottaremme oli kuin olikin lopulta ihan hyväntahtoinen kammottavasta äänialastaan ja ärhäkästä vokabulaaristaan huolimatta.
Susi moiskautti oikein märän ja syvän suudelman runoketunleipäsemme kirpakan kutsuvaan huulipunakkoon, kiitti kohteliaasti ja katosi kuin aave metsän vihreisiin varjoihin.
Runotyttösemme oli niin yllättynyt ettei tajunnut edes karjua suden perään epäkorrekteja voimasanoja vaan hän tyytyi tuijottamaan viheriää hämärää suu ammollaan. Joillain eläinmetaforilla nyt yksinkertaisesti oli sellainen vaikutus häneen.
Palatessaan takaisin kotiin runokkimme tunnusteli kummastellen kielellään suutaan. Suden kohtaamisen jälkeen hänestä tuntui kuin hampaan kolossa olisi jotakin. Sormellaan hän sai otteen hampaiden väliin ovelasti ujutetusta liki mikroskooppisesta lappusesta. Lapussa oli suden puhelinnumero ja pyyntö audienssille. Runotyttömme oli toki tietoinen kaikenmoisista lipevistä kielimiehistä, mutta mitään tällaista ei hän kiihkeästä kielisuudelmasta silti olisi koskaan voinut kuvitellakaan.
Hän huokaisi syvään itsekseen ja heitti lappusen roskikseen. Runotyttömme kertakaikkisesti vihasi puhelimia. Vähänpä sudet häntä tunsivat.
Metsään hän ajatteli silti eksyttää itsensä uudessa punaisessa viitassaan heti seuraavana päivänä.








maanantai 1. toukokuuta 2017

Kunnes järki meidät nivusistamme erottaa


 Mä olin odottanut sitä koko elämäni
se odotti mua kolme viikkoa.

Ei, en mä luvannut sille
pyhää, hyvää, kotia, leikkiä, lasta
en hellää, herkkää, helppoa, häitä
mutta minut lupasin
raivostuttavan taipumattoman
herttaisen tavanomaisen
 joka kiljuu sille pillun päällä vanhan velhon äänellä
"You shall not pass"
 puhuu ja nauraa muna suussa
 karkaa muttei todella lähde.

En mä koskaan riittänyt, ja olin silti liikaa.
Sillä oli aina muita, mahdollistajia
eikä mulla ollut muuta antaa kuin oma jakamaton itseni.



tiistai 18. huhtikuuta 2017

Huviretki hirttopaikalle


Hänellä oli hyväksikäyttäjän himokkaat hampaat,
olematon moraali ja romantisoitu käsitys omasta ylevyydestään.
Öisin hän supatteli korvaani karkeuksia hunajaisesta huoranluonteestani,
aneli, aneli
ottamaan ja antamaan
kunnes koitti se yö jolloin kiltteyttäni kehräsin köyden
vein hänet kädestä pitäen kukkuloille ja salatuille niityille
 Siellä kysyin
tiesikö hän mikä olin, mitä hengitin ja millä minut sidottiin
 tunsiko hän minut, tunsiko todella.
 Kuuntelin äänettömyyteen keinuvaa hiljaisuutta,
 se ei myöntänyt mitään.





lauantai 15. huhtikuuta 2017

Nostalgiapipari


Unohduin vanhoihin aikoihin pintojen alle
siihen sisareni kapinkalvamaan lemmikkilepakkoon
joka leikki keittiössäni lentokonetta
ja jonka muut muistavat enää hädintuskin valokuvista
Minä rakastin sitä naista
niin kuin vain kännileena voi aitoa asiaa rakastaa.

Höyhenenterävä, tiilenkepeä


Mitä kukakin ajattelee, haluaa, himoaa
minusta, sinusta, muista
ei muuta sitä mitä me todella olemme.
Ihmisen pitäisi vannoa uskollisuutta vain totuudelle itsestään.

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Int(e)j-a (g)


Tapaa uusia ihmisiä eron jälkeen, ne sanoivat
saat uutta energiaa, kokemuksia, pääset eteenpäin, rakastut vielä
En uskonut hetkeäkään sellaisten ihmisten propagandaa
joita kukaan ei alunperinkään halua tavata edes ensimmäistä kertaa.
Kuka hymyssäsuin taputtaisi omaa arkkuaan, kehuisi
katsokaas miten sievä ja sulkeva lokero,
tuonnepa haluan tulla sullotuksi suloisine substansseineni.
Niin hyvin kuin jo sovittelivatkin ylitursuavia osasiani
uudelleenkoulutusleirille niin mitään ei ollut jaettavissa, ei myynnissä
ei otettavana eikä annettavana.
Jatkoin työläiden peruselementtieni parissa yksin,
sillä se mikä oli tuuli, ei eksynyt
se mikä oli jalkani alla, pysyi
se mikä oli meri, ei hukkunut
ja se mikä paloi pois, ei ollut totta laisinkaan.








tiistai 4. huhtikuuta 2017

Mumiseva harju ja muita julkaisukelvottomia klassikoita


Opettelen kirjoittamaan nyinnästä oikeaoppisesti
että kunnianhimon puutteesta on turha ainakaan syyttää, saatana
Näillä latteuden lakeuksilla kasvatan egoni vielä niin suureksi
ettei se tule mahtumaan edes Turun pääkirjastoon
Lopputulemana pikkurouva nielee iltapäiväsumppinsa, alentuvan ylivuodatuksen
niin ettei yksikään lausuttu sana
 tullut äännetyksi turhaan.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Eilen tulin saadakseni, huomenna jäädäkseni


Muokkaan tämän näytelmän kolmasti
sillä kaikki virtaa kolmena
sanatkin
joiden kuului aina kulkea lävitseni
tulematta minuksi
mutta riittävästi piruparoille tartuttavaksi

Sinun kanssasi en tiedä mitä tekisin

en koskaan pääse viimeiseen
siihen näytökseen missä tottelen vain todellista nimeäni

pysyn suojassa merkitysten, lukujen ja suhteellisuuksien välissä
rakennan rikkomattoman hiljaisuuden

en koskaan sano, että meidän olisi pitänyt rakastaa toisemme loppuun asti.





Yrittäjyystö


Huominen kasvaa aina eilisien kohdussa.


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Koiranvirkavapaus


Se itseään riittäväksi uhitellut,
ilmoja irvivä koiranleuka,
seinäänsä kytkettynä,
 haukkui metsään juoksevan suden,
ei pelosta tai kateudesta
vain oman orjuutensa onnesta
sillä uskoton se aina oli,
vaikka istuikin käskystä.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Seitinohut, siivensyvä


Yöllä murhe metsästi toisen
ja ymmärsin, että joidenkin niistä pitää antaa olla
sillä niillä on hämähäkin tehtävä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

torstai 23. maaliskuuta 2017

Osiriksen silmä


Autuutta on
upota kaulaansa myöten hedelmälliseen mutaan
nuolla itsensä ylös ja ehjäksi
nukahtaa käsi kookoksella
nähdä unta omasta pyramidistaan.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Animus


Aina aikojen alusta loppujen lopuksi
olen tiennyt miten rakastaa kuin kukaan ei rakastaisi
olen syntynyt ja kuollut sudenkehää

tiennyt olevani juuri se verenpunainen,
pimeästä musta ja valosta valkea

tullut yhä uudestaan
vain viimein tunnistaakseni sinut varjoista.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Päivä joka puhkesi


Poimin valon nuput sieltä minne annoin itseni pudota
unohtamatta
rakastan muistot juurilleen
leuka mustelmilla, uhmakkaana
maailma niin avoinna
että rintaani vihloo ja sisintä pakottaa
Maailmani niin auki
että sinne mahtuu yhä toinen ihminen
täsmälleen yhtä yksin ja auki.


Syvään istutettu


Kenet uneksin
ilman niittyjen kukkia
Hänet
minä otan.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Ominaista


Uskon sattumiin, meihin,
kätesi huolimattomaan hipaisuun lanteillani
väistäessämme toisiamme hämärässä
Emme puhu hunajasta, mutta maistamme kaiken
eivätkä sormesi ota mitään sopimatonta,
vain sen mitä niille kuuluu.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Kaikki mitä sanon on totta, ja mitä juuri sanoin ei ole totta


Yöllä kuulen sen itkevän
mustien silmien vuotavan aivan vierelläni
Siihen on vaarallista koskea, aina
Silitän kasvojen ilmaa
 karkeaa, rakasta
Sen hiukset palavat taas,
muistuttavat kodista.
Se on piirretty kylkiluideni alle,
pyyhkiytyy vasta siihen
mihin minä lopun.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Koodi


Kun ei nähdä eikä puhuta hetkeen
mä hiivin salaa kuuntelemaan ääntäsi
kauaksi pois sieltä
missä tragediat kulminoituvat, puhkovat halun sokeaksi
Tulen löytämään itseni uudelleen sylistäsi
huulet huulesi arpea vasten,
jättämään jälkeeni
 häivähdyksen pillua ja bergamottia,
oman ainaisen ikäväni.



perjantai 17. helmikuuta 2017

Myöhäinen huomio


Hänestä kertovan rakkausrunon kirjoittaminen
oli kuin olisi yrittänyt kirjoittaa juonta pornoelokuvaan.

Elä.nyt


Olen kaivannut
vihreän verkon päässä makeasta
aivan solmussa kipeästä
lääkettä lääkkeeksi
mansikoita, herukoita
sinua iholle hikikarpaloiksi

Olen unohtanut sinua maton alla
piintynyt liaksi
liiaksi kiintynyt
osaamatta irti tai yli
sanomatta sanaakaan

Olen vielä lapsi

mutta kerro minulle kuka saa marjat.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Never mistake my kindness for weakness, I'd hate to prove you wrong.


Jokainen mies
on elämäni mies
aina siihen hetkeen asti
että muistan itse olevani
elämäni nainen.

Piste i:n päälle


Ei elämä ole peliä
se on peiliä.
Kukin voi vain päättää haluaako nähdä itsensä
sellaisena mitä todellisuudessa on
vai haluaako elää sokeasti sellaisena mitä kuvittelee olevansa.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Vahinkolapsisyndrooma


Sysään sen muille
vaikka minussa on tahto ja halu
irti ja ulos
miten pyristelenkin
tarvitsen aina nyrkin kasvoihini
muuten en halua ymmärtää
ja kun ymmärrän
nauran suu veressä

sillä siltä elämän kuuluukin maistua.

Imarrus


Jos vielä vuosien päästä
ajattelet minusta kuten nyt
Tule silloin mukaan
pidän lavatanssit haudallani.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Non serviam

Me olimme tietenkin olleet tässä maailmassa taas ne uudet höynäytettävät,
jotka kuvittelivat jotenkin selviävänsä ehjin nahoin toisistaan taivasta tavoitellessaan.
"Tämä pysyy hallinnassa, me onnistumme kyllä!"
Viimeisiä surullisenkuuluisia, suuruudenhulluja sanoja
kun kaikesta toivosta ja uskosta huolimatta
jälleen kerran kaksi sieluparkaa tuikkasivat toisensa
oman helvettinsä tulilla tuhannen sävyn tuhkaksi,
kivuksi ja kyyneleiksi.
Lähtöni jälkeen saatoin tehdä pienimuotoisen sopimuksen omien perkeleitteni kanssa.
Niiden, joita säilöin visusti pulloissaan,
mutta joille lopulta halusinkin ehkä antaa periksi.
Tiedän päätyväni edustusvaimoksi ikiaikaiselle Saatanalle,
sillä hänellä on jo suussaan vereni maku,
ei enää nuori eikä vielä vanha, mutta polttava
Ja kukapa minä olisin vastustamaan samaa pakkomielteistä paloa
ihon alla repivää, vaativaa ja piinaavaa
sitä yhtä ainoaa -
rakkautta.

Homo Ludens

Leikitään yhdessä,
niin, että olemme keinut toisillemme
hiekkaa varpaiden väleissä
sata suudelmaa salassa
ja pimeän silmille painamat piilot.
Kerro minulle pehmeämmin
enemmän, syvemmälle,
kiusoitellen, suoraan
etten koskaan unohda
miten ollessamme mitä tahansa, keitä tahansa
tässä elämässä tai jokaisessa,
olemme aina sisältä samaa.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Haja-ajatusalue


Kerro minulle kaikki salaisuutesi.

Onpahan sitten edes jotain hautaanviemisiä.


torstai 9. helmikuuta 2017

Löytäjä saa pitää


Olen ajatellut sinua,
ehkä enemmän kuin pitäisi
sillä tavoin miten ajatellaan salaisuuksia
asioita joita ei täysin tunnista
mutta tietää niiden olevan jossain
odottamassa selvittämistään,
mutta ei muille, vain minulle.
Tai ehkä olet jokin tyhjä kohta minussa
sellainen mikä tarvitsee kipeästi täyttymystä.
En aio soittaa aamukuudelta kertoakseni tätä,
mutta ehkä me olemmekin samanlaiset
kaikkien pelkojeni alla
kaikkien kilometrien ja vielä tietämättömien sanojen takana
kosketuksen päässä todellisuudesta
 kaksi samanlaista
yhdeksi kaipaavaa.

perjantai 27. tammikuuta 2017

(S)anomatta


Kun maailma suli hulluksi
järjesti huoneet uudelleen, ajatteli
tuossa rakastin häntä yöt läpeeni
tässä en ajatellut aina niin, tässä on vähemmän kipeää
tässä pysyn hengittämättä
Makuuhuone on liian pieni,
siellä ei liiku edes ilma
ei ole pakopaikkoja, pelkkää pimeää
Makaan silmät auki aamuyöstä
kuulostelen kuolemaa sisälläni
Hänen kanssaan jokainen yö ennen unta, jokainen aamu unesta ulos
kerroin ettei muita ole, ettei muuta ole,
yhä itseäni toistaen
Hiljaisuus ei ehkä koskaan pääse perille,
ei anna minun kuulua itseäni pitemmälle.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Elinehto

On päiviä jolloin kirjoitan minusta
en mitään tavanomaista, mutta aina itse itseään toteuttavia profetioita
Haluan välillä olla omani, en aina pelkkiä jänteitä ja luita satunnaisista psykooseista
 hajanaisten metaforien väleissä houkuttelemassa mielikuvitusta lihaksi.

Joskus kirjoitan itseni naimaan rakkaimman ystäväni kanssa, kirjoitan hänestä naistennaurattajan,
 itsestäni naiivin, täyteen suurisilmäistä rakkautta.
Kirjoitan hänet toisen naisen seuraan, yhteisistä onnenhetkistä lainatuilla
samoilla sanoilla, samoihin mittoihin. Kirjoitan hänet valehtelemaan, vierittämään syytä niskaani,
 uhriutumaan ilman omatuntoa, salailemaan, välttelemään vastuutaan,
petturiksi, huoraksi jolla ei ole kultaista sydäntä.
Sellaisessa lopussa oma sydämeni särkyy,
ja annan sen särkyä jotta muistaisin mitä kipu todella on.
Silloin kaiverran ihmisen rinnastani, jätän ihooni kädenmentävän aukon,
 sisääni lisää kuolleita.

Joskus kirjoitan itseeni pelkän himon, kenet tahansa kelpaamaan
kunhan tunnen miehen sisälläni ja saan työntää sormeni hänen hiustensa lomaan,
tukistaa, huutaa henkeäni haukkoen huulia, ihoa, hikeä.
Niissä lopuissa jätän toisiin ihoihin kädenmentäviä aukkoja,
otan takaisin omaani.
Kiroukseni ja siunaukseni on  nähdä jokainen loppu jo ennalta,
tietää enemmän kuin kukaan uskaltaa tai haluaa kertoa, eikä sillä ole mitään tekemistä
todennäköisyyksien kanssa. Jokaisessa lopussa katson itseäni jostain ulkopuolelta, ruudun takaa
kuin unessa, ymmärtäen että kaikki taiat murretaan todellisuudella, silti tekemättä mitään toisin.
Sillä tavoin meistä jotkut tietävät, niin meistä jotkut näkevät.

Tulee vielä päivä, jolloin en tiedä enkä näe, mutta tunnen todeksi
ja sellaisena päivänä kirjoitan itselleni onnellisen loputtomuuden.


Ruudun takaa


Lasin läpi katsottuna
en koskaan tiedä
tuuleeko
vai heiluttelevatko puut vain käsiään

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ikituli ja liekki


Anteeksi kulta
saatoin särkeä universumin
Unohdin hiuksen esinahkasi alle
eikä sen jälkeen mikään ollut todella enää pimeää.

torstai 5. tammikuuta 2017

Onnekas


Eräänä päivänä heräsin
eikä ollutkaan mitään yli oman luontoni
Silitän meitä kuin jäniksenkäpälää
sormiin sopivaista
Ei kenellekään onnea enempää
ei siloisempaa
kuin meissä ja tasan.

Never say goodbye


Coming around
still burning,  yearning
Play with me

play with me

tiistai 27. joulukuuta 2016

Älä katso taaksesi

Käskin pysyä kaukana siitä naisesta
mutta sun itsesuojeluvaistosi ei voita ikinä kulliasi.
Se nainen tietää jo ettet kunnioita sitä
se tietää jo ettet koskaan rakasta sitä.
Sä koitat myydä sille jotain mitä sulla ei ole,
kohtelet sitä kuin idioottia vaikka se
varta vasten pyysi, ettet tekisi niin.
Siinä virtaa sen verran Puerto Ricoa, hoodoota ja sutta,
että kun sä asettelet julkisanojasi sopimaan pelilautasi jokaiselle horolle
sä et ymmärrä, että se ei ole enää yksi niistä.
Sä et ymmärrä, että sun olisi vain pitänyt ottaa se omakseen,
lopettaa joka suuntaan pelaaminen, jokaisen menneen vitun miellyttäminen,
ottaa riski, hypätä, silmät kiinni tai auki, ottaa kädestä ja omia,
mutta se tietää. sä tiedät, että niin tehdään vain sille oikealle.
Siinä vaiheessa kun sä ylistät sen enkelin luonnetta, pitkämielisyyttä ja kiltteyttä,
se on jo pannut jotain toista kymmeniä kertoja
Se kertoo sulle ikävästä, kaipauksesta, himosta ja halusta, palavasta rakkaudesta
sen kaiken mitä sä haluat kuulla ja mikä nostaa sua ylemmäs muista, tekee susta erityisen
kaiken minkä varaan sä lasket, mitä sä haluat olla, kuvittelet olevasi
ja kun sä puhut sille kissoista ja hiiristä, sivulauseen kepeydellä kiintymyksestä
löydät vain itsesi yksin pimeistä sokkeloistasi, omista valheistasi
kun sä luulet, että se vielä kuulee, älä enää selitä
se on jo mennyt
eikä se ole tulossa takaisin.


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Ja suurin niistä on

Myönnän
jätän kirjoittamatta rakkauden narratiiviini

mutta olen silti tullut raukeaksi tunteelle

suolaisen tuoksun kiivaille hengenvedoille hämärässä

kerron tahtomattani
kerron kahdesti
sadun palavasta sydänpuusta

siitä miten niin väärä ja täysin vääränlainen
niin oikea ja oudon omanlainen
niin vieras ja tuttu
omaani ja muiden
jokaiselle, ei kenellekään

kaipaavalle, kaivatulle
yksinäiselle, omistetulle
orjalle, omistajalle

siitä miten minulla ei ole aseita maailman silmille
ei enää annettavaa eikä otettavaa

vain elettävää.


Ja viattomin niistä on usko


Vaikka saisi sanomattomaksi,
ovat sopimukset tulen kanssa silti suoraviivaisia
Niskoitteleva sydän,
usko, tai sen puute
aina yhtä lahjomattomia.

Pieni, kauhea runo


Meitä on noin 2%, ja meistä vain 2% pitää tästä.
Siksi eksytän itseni pois alkuperäisestä ja kerron vain
muutoksesta.
Sellaisista korvaamattomista valaistuksen tunteista,
jotka voi myös jäljittää alkuperäänsä millilleen ja sekunnilleen.
Mielenkiintoista tämä ei ole vielä, vaan vasta siinä vaiheessa kun keho
hyvästelee ihmisen, kuulee itsensä ulkopuolelta anelua
ettei antaisi kaiken sen tapahtua uudestaan
mutta luiden rusahdellessa rikki ja kasvattaessa itseään uuteen muotoonsa
ei kivuiltaan kuule enää ihmistä, eikä edes välitä.
Kylkiluiden puhkoessa hengityksen ja rintalastan murskatessa viimeisenkin toivon lyönnin
luulisi kuoleman lannistavan kenet tahansa, mutta ei
Hymy ei katoa, mutta sen takana on enää vain hampaat.
Katse ei painu alas, se alkaa etsiä.
Kesyksi hakkaaminen ei enää ole vaihtoehto, eikä se koskaan todella ollutkaan.
Se mitä jää jäljelle,
on evoluution huippuunsa hiomaa, pelkkää vaistoa ja peto.
On luonto, on ihmisluonto, on todellinen luonto

ja yötaivaalla suden turkki.

For I have seen the void and befriended it

Runon vastakohta
on kuolla
suu täynnä hirviöitä.

Puoliväliinputoajat


Ei pohja pintaa omista, eikä pinta pohjaa.
Ei meri meitä omista, emmekä me merta.

Olla simpukka, aavelaiva, pohjan kummajainen ja vetinen hauta.
Olla meriheinä, suolanmaku, hiekka ja aaltoon piirtyvä tähden valo.

Olla kaikki
sanomatta mitään
Olla kaikki
olemalla kaikki.

Miksi olemme missä olemme


Ei se oikea kysymys koskaan ole
miten voi rakastaa toisen henkeä ja sielua ytimiinsä alusta asti

oikea kysymys on
miten edes voisi olla rakastamatta

Näe minusta totta


olen tässä
alaston
niin ruma
niin kaunis

kuin et uneksi, et odota etkä toivo

niin kuin elät ilman pyyntöä
rakastat koskaan katumatta

Maa sananjalkojeni alla

Ihmistä määrittävät silmänräpäykset
ne hidastetut kuvat
joissa ymmärtää putoavansa

ymmärtää oman kauhunsa.

Ihmistä määrittävät ne hetket
ne uneliaat, välittämättömät hetket
joina sulkee silmänsä

sulkee itsensä.

Minua määrittävät ne hetket
ne hiljaisuuden hetket joina koko maailma vaikenee
eikä kukaan enää tule

eikä kukaan enää hymyile.